Libero

liberolehti

Elvytys vai talouskuri?

“Rahaa on enemmän kuin koskaan.”

Näin Finanssialan keskusliitto otsikoi uutiskirjeessään OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhisen haastattelun. Karhisen mukaan Suomessa ei ole ollut koskaan tarjolla niin paljon rahaa kuin nyt. “Vielä niin halvalla!”, hän sanoo.

Haastattelussa Karhinen kumoaa puheet siitä, että yrityksillä olisi Suomessa suuria vaikeuksia saada rahoitusta. Yritysluottokanta on Suomessa ollut kasvussa, lainaa myönnetään yli 80 prosentille yrityslainahakemuksista ja korot ovat matalalla.

Suomalaisille yrityksille on siis tarjolla paljon lainarahaa, mutta silti yksityiset investoinnit vähenivät Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 6,5 prosenttia. Suomalaisten yritysten investointiaste on viimeksi ollut tätä alhaisemmalla tasolla 90-luvun laman keskellä.

Missä siis mättää? Miksi suomalaiset yritykset eivät investoi?

Oikeiston ja vasemmiston näkemykset Suomen taloudellisista ongelmista ovat hyvin kaukana toisistaan. Kokoomuksen mukaan Suomi kärsii rakenteellisesta kriisistä, joka johtuu heikosta kilpailukyvystä.

Vasemmistoliitto taas on painottanut, että Suomi kärsii ensisijaisesti suhdannepoliittisesta kriisistä, joka johtuu euroalueen taantumasta ja sitä pahentaneesta leikkauspolitiikasta. Sen lisäksi vientiteollisuuden rakennemuutos, eli Nokian ja paperiteollisuuden häviäminen, on rakenteellisesti vaikuttanut Suomen viennin hiipumiseen.

Johtopäätökset näistä toisilleen vastakkaisista analyyseista ovat luonnollisesti myös hyvin erilaisia.

Oikeisto ajaa ratkaisuna taantumaan työehtojen heikentämistä muun muassa koeajan pidentämisellä ja työaikaa lisäämällä. Tämän lisäksi halutaan lisätä työvoiman tarjontaa tiukentamalla sosiaaliturvan ehtoja, vähentämällä työnantajakuluja ja keventämällä yritysten verotusta.

Tämä perustuu näkemykseen, jonka mukaan työllisyys nousee sillä, että lisätään halvan työvoiman saatavuutta (lue: matalapalkkatyö) ja varmistetaan, että yritykset saavat nykyistä enemmän rahaa käyttöönsä (lue: työnantajakustannusten ja verotuksen keventäminen).

Kokoomuksen ongelma on se, että tarjotut keinot eivät auta tilanteessa, jossa analyysi ongelmasta on väärä.

Viimeisten vuosien aikana on itse asiassa harjoitettu juuri sellaista politiikkaa, mitä kokoomus esittää. Taantuma ei ole laantunut. Viime vuosi oli kolmas peräkkäinen vuosi, kun Suomen bruttokansantuote on supistunut.

Työnantajien maksurasitusta on viime vuosina kevennetty yhteensä 4,7 miljardilla eurolla vuodessa. Kevennys koostuu työnantajien sosiaalimenojen maksuosuuden pienentämisestä, työnantajan Kela-maksun siirrosta valtion maksettavaksi ja vuoden 2014 päätöksestä alentaa yhteisöveroa 4,5 prosenttiyksiköllä.

Yhteisöveron alennus jätti valtion tuloihin 900 miljoonan euron loven, jota luvattiin täydentää veronalennuksen synnyttämien uusien työpaikkojen verotuloilla.

Näin ei käynyt, vaan viime vuonna yhteisöveron tuotto aleni tammikuun ennakkotietojen mukaan 800 miljoonaa.

Tämän hallituskauden aikana työmarkkinajärjestöt solmivat kasvu- ja työllisyyssopimuksen, jossa sovittiin myös hyvin maltillisista palkankorotuksista, eli 20 euron ja 0,4 prosentin tasokorotuksesta.

Alhaisten korotusten vastineeksi luvattiin kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Kesällä 2014 Euroopan keskuspankki laski pankin ohjauskoron negatiiviseksi -0,1 prosenttiin, mikä tarkoitti yksityisille pankeille historiallisen halpaa lainarahaa.

Työnantajamaksuja on siis kevennetty, palkkoja madallettu, veroja laskettu ja halpaa lainarahaa luotu. Silti investoinnit ovat laskeneet, ja työttömyys sekä julkinen velkaantuminen ovat kasvaneet.

Taantuman olosuhteissa yritysten ei kannata investoida, koska varmuutta tuotteiden menekistä ei ole. Kun työttömyys on kasvussa ja investoinnit ovat vähäisiä, syntyy pattitilanne, jossa kaikki säästävät ja odottavat parempia aikoja.

Siksi lisärahan takaaminen yrityksille ei ole synnyttänyt uusia työpaikkoja.

Kuka lähtisi voimakkaasti laajentamaan liiketoimintaa tilanteessa, jossa kotimainen ostovoima on kehittynyt negatiiviseen suuntaan?

Jos ei ole ostajia, ei ole myyntiä. Tämä synnyttää negatiivisen kierteen, jossa kysynnän lasku vähentää yritysten investointihalukkuutta, joka taas osaltaan laskee kokonaiskysyntää.

Kierteestä ei hyödy kukaan. Miten se voitaisiin lopettaa?

Vasemmistoliiton elvytysvaatimusten taustalla on pyrkimys julkisin toimin lisätä kokonaiskysyntää taloudessa lisäämällä suoraan talouden rahavirtoja ja työn määrää työllistävien julkisinvestointien kautta.

Kun julkinen taho päättää vuokra-asuntojen lisärakentamisesta, isoista raideinvestoinneista tai kiinteistöjen laajoista peruskorjauksista, on kyse toimeksiannoista, jotka menevät yksityisille tai julkisomisteisille toimijoille, jotka palkkaavat ihmisiä töihin.

Työntekijöiden palkkatuloista saatavat verot lisäävät valtion tuloja, ja loppuosa palkasta menee luonnollisesti kotimaiseen kulutukseen, eli yksityisellä sektorilla toimivien yritysten tuotteiden ja palveluiden ostamiseen.

Valtio hyötyisi elvyttävästä talouspolitiikasta, koska verotuotot lisääntyisivät ja työttömyys pienentyisi. Samalla myös yritysten palveluiden ja tuotteiden kysyntä kasvaisi.

Elvytys on ainoa tapa lopettaa talouden negatiivinen kierre, saada kokonaiskysyntä kasvuun ja parantaa valtion taloutta ja velkakestävyyttä.

Jos julkisia menoja leikataaan ja työnantajien velvoitteita kevennetään entuudestaan, saadaan vain lisää sitä samaa kuin mitä tähänkin asti: vähemmän hyvinvointia, enemmän työttömiä ja lisää liikkeellä olevaa rahaa, joka jätetään odottamaan joskus mahdollisesti tulevia parempia aikoja.

Li Andersson