Libero

liberolehti

Konkreettista kansanvaltaa

Liberon 4/2012 pääkirjoitus

Kun 41 prosenttia äänioikeutetuista jätti äänestämättä kunnallisvaaleissa, voivottelu demokratian kriisistä alkoi jo vaali-iltana. Äänestysaktiivisuuden valossa kansanvalta ei kovin vahvalta vaikutakaan.

Vasemmistonuorten puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä äänestämättä jättämisestä tulee osa suomalaisen luokkayhteiskunnan rakenteita, jos suuntaa ei saada käännettyä. Rakenteissa se saattaa tosin ollakin, sillä äänestysprosentit romahtivat jo 1980-luvulla, kuten Veikko Eranti bloggasi vaalien jälkeen. Tilastot osoittavat kunnallisvaalienkin menettäneen kiinnostavuutensa 20 vuotta sitten.

Marraskuun lopulla Vihreät ehti julkistamaan demokratiaohjelmansa, jossa tartutaan kansanvaltaa rajoittaviin rakenteisiin. Jos unohdetaan puhdasoppinen puoluenokittelu, ohjelman voi sanoa olevan kauttaaltaan kannatettava ja tuore koonti uusista ja vanhoista demokratian keinoista.

Monet ohjelman ehdotuksista ovat jo jollain tavalla käytössä suomalaisessa yhteiskunnassa. Presidentin virkakausien rajaaminen ei kohtaa samanlaista kritiikkiä kuin kansanedustajien, eikä kukaan ihmettele järjestöjen hallitusten erovuoroja, joilla jäsenistöä kierrätetään luottamustoimissa. Kuitenkin juuri poliitikkojen rotaatioehdotus sai äänekkäimmät vasemmistolaiset tyrmäämään koko ohjelman.

Riippumatta rotaation yksityiskohdista tavoitteena pitäisi olla vallan jakaminen entistä useammalle. Kun yksittäisten poliitikkojen valtaa kavennetaan, tulee saman koskea myös viranhaltijoiden valtaa. Onkin aika tehdä selväksi, mitkä virat ovat poliittisia ja mitkä eivät ja säätää ensin mainitut määräaikaisiksi, kuten demokratiaohjelmassa linjataan.

Mieltä lämmittävin kappale vihreiden ystäviemme ohjelmassa käsittelee kouluja. Sen sijaan, että oppilaitosdemokratia ulkoistetaan pienelle oppilaskunnan hallitukselle, edustuksellisuudesta voitaisiin luopua kouluissa kokonaan ja tarjota osallistumismahdollisuuksia kaikille. ”Nuoria ei ole syytä kasvattaa ajatukseen, että joku muu kyllä hoitaa ‘yhteiset asiat’”.

Kouluista hierarkiattomuus ja vapaa osallistuminen voisi lopulta levitä kankeampiinkin vallan linnakkeisiin: puolueisiin, ammattiliittoihin ja parlamentteihin.

***

Tämän numeron teema-artikkelit käsittelevät fanittamista. Vaikka ihailijan ja esikuvan suhde on aina enemmän tai vähemmän hierarkkinen, fanittaminen voi olla myös luovaa ja voimauttavaa, kuten teemasivut aloittava artikkeli fanifiktiosta osoittaa.

Äänestysaktiivisuuden rinnalla elävää toisenlaista vaalitoimeliaisuutta katsotaan kuvina sivulla 40. Ensi vuoden ensimmäisessä numerossa avaamme internetin.

Niko Peltokangas