Libero

liberolehti

Tuure Parkkinen tietää muutaman bugin nykyisessä talousjärjestelmässä

rootbug

Teksti: Oskar Lindman

Root bug -hypoteesin kehittäjä Tuure Parkkinen uskoo, että korjaamalla talousjärjestelmästä muutama perusvika voidaan saada reilumpi talous, joka toimii paremmin. Tämä myös poistaisi esteitä nostaa talous kestävämmälle pohjalle.

Kaksi ja puoli vuotta sitten alkanut Root bug -projekti ei ole ideologisesti sitoutunut. Tuure Parkkinen on sparrannut ideoitaan monien tahojen kanssa ja liehittelee kaikkien yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa.

”Emme yritä syöttää tiettyä ajatusmaailmaa. Jokaisella saa olla oma näkemys mitä yhteiskunnan pitää saavuttaa, onko se vapauksien, hyvinvoinnin tai mahdollisuuksien maksimointi – vai jotain ihan muuta”, Tuure Parkkinen sanoo.

Ehdotettuja ratkaisuja ja näkökulmia voidaan käyttää monenlaisiin tavoitteisiin.

Root Bug- hypoteesi käsittää yleistäen kolme osa-aluetta: työn jakamisen ongelmat, rahapolitiikan rajoitteet ja monopolien aiheuttamat tehokkuustappiot.

Talousjärjestelmässä on huomioitava yhteisvaikutukset, kun haetaan toimivia ratkaisuja. Työmarkkinat, kiinteistömarkkinat ja rahoitusmarkkinat ovat vahvasti sidoksissa.

Root Bug –materiaalia on kertynyt Youtube-videoista, nettisivuista, blogeista digimuotoiseen ja painettuun kirjaan. Löytyy myös huppareita.

Root Bug sai alkunsa pohdinnasta nykyisen talouspolitiikan alistamisesta työpaikkojen synnyttämiselle.

”En ole oikein ikinä ymmärtänyt, miksi työtä pitää luoda lisää aina toiminnan tehostuessa, jotta kaikki pääsisivät osallistumaan sen tekemiseen. Jos kysyntä oikeasti kohtaisi tarjonnan yksilötasolla, tälle ei pitäisi olla tarvetta”, Parkkinen kertoo.

Nykyisin työtä luodaan työllistämisen vuoksi. Mikä työ on tarpeellista? Mitä työtä ihmiset pitävät itse tekemisen arvoisena? Työllistämisen itsensä vuoksi sijaan pitäisi maksimoida ihmisten vapaus ansaita sen verran kuin he oikeasti haluavat laittaa kulutukseen tai investoida.

Ei riitä, että poistetaan pelkästään jouston esteitä. Yritysten pitää keskittää hankkimansa työmäärä työntekijöiden niskaan pelkästään jo oletusarvoisten työntekijäkohtaisten kiinteiden kustannusten takia. Tuloverotuksen pitäisi kannustaa työn jakamiseen, jotta työnteon vähentäminen ei tuota taloudellista turvattomuutta. Perustulon kaltainen ratkaisu lisäisi valinnanvapautta.

Pitkäaikaistyöttömyyden pelon ehkäisemiseksi pitäisi mahdollisuuden tulla takaisin työelämään parantua niin kauan, kuin tuloja ei ole.

”Koska asetelma on nykyisin päinvastainen, ihmiset säästävät liikaa ja siten pitävät muut työttöminä taatakseen oman turvallisuutensa”, Parkkinen sanoo.

Turbulenteilla markkinoilla kestävää turvallisuutta voi luoda vain sopeutumiskyvyllä ja valinnanvaralla. Tämä tarkoittaisi sitä, että kukaan ei olisi täysin riippuvainen vain yhdestä työpaikasta.

Valinnanvapauden kasvattamisen ei ole tarkoitus rajoittaa työntekoa itseään tai talouskasvua.

”Ne jotka haluavat downshiftata, voivat downshiftata, sekä kulutusta että työntekoa. Mutta voi myös paiskia hullunlailla töitä ja hankkia purjeveneen tai rakentaa uuden bisnesimperiumin. Se ei ole muilta pois, että otetaan riskejä ja keksitään uusia ratkaisuja, kun kilpailu toimii reilusti. Ironisesti kasvuriippuvuus on suurin este halutulle kasvulle.”

Yritykset ovat kilpailevia organisatorisia muotoja, jotka ovat osa tuotantoa. Kilpailevat olot hyödyttävät työntekijöitä, ja tulee lisää valinnanvaraa. Tällöin vaihtoehtojen löytyminen pakottaa firmat kilpailemaan työoloilla eivätkä niinkään palkoilla.

Kaikkea säätää korkotaso

Parkkinen suhtautuu kriittisesti rahajärjestelmää koskeviin yleisiin mielikuviin.

”Raha on ehkä ihmiskunnan historian suurin väärinkäsitys. Meillä ei ole ‘vaihdon välinettä’ – pankit eivät lainaa tallettajiensa rahaa eteenpäin. Korko ei ole ‘vuokraa rahasta’. Pankkijärjestelmämme on oikeastaan vain kirjanpitoverkosto, jossa pidetään kirjaa siitä, kuinka paljon ihmiset ovat velkaa toisilleen.”

Riskittömän korkotason tehtävä on pitää luotto- ja työmarkkinat tasapainossa. Se toimii ”ajan hintana”.

Tuure Parkkinen pitää keskuspankin roolia on tärkeänä, mutta ei itsestään selvistä syistä. Hänen keräämänsä laaja taloustieteellinen aineisto kyseenalaistaa yleisen mielikuvan, että politiikassa olisi kyse vain rahan määrän säätelystä.

Keskuspankki reagoi inflaatio- ja deflaatio-odotuksiin säätämällä riskitöntä korkotasoa markkinoilla. Tämä käytännössä pitää kokonaiskysyntää ja -tarjontaa tasapainossa ja vaikuttaa säästämisen kannattavuuteen ja velan hintaan.

”Tämä on erittäin tarpeellista, sillä nykyisessä luottorahajärjestelmässä ei ole markkinamekanismia, joka säätäisi korkotason automaattisesti kohdalleen. Jos olisi jokin automaattinen toimiva mekanismi, kannattaisin sellaista”, Parkkinen totetaa.

Tuure Parkkinen tarkoittaa termillä ”korkojen nollaraja” sitä, että nimelliset korot eivät voi painua negatiivisiksi, vaikka korkojen ollessa nollassa esiintyisi vielä työn ylitarjontaa ja deflaatiopaineita. Käteinen, pankkitalletukset ja valtioiden velkakirjat tarjoavat tuottamattoman turvasataman säästöille. Tämä turvasatama tarkoittaa myös korkeampia tuottovaatimuksia reaalisille investoinneille.

Ikään kuin pääomalle olisi määrätty minimipalkka.

Suurin bugi on kuitenkin maanomistuksen monopoliluonne. Kiinteistöjen ansioton arvonnousu perustuu maan eli sijainnin niukkuuteen. Maanomistajan ei tarvitse tehdä työtä tai investoida, jotta hänen omistuksena arvo kasvaa. Oikeastaan kaikki elintason kehitys nostaa vuokria ja siten kiinteistöarvoa.

Maan monopolisoiminen johtaa tehottomaan maankäyttöön ja kaupunkirakenteseen. Kun korkotaso laskee, sekä asumis- että kiinteistömarkkinat muuttuvat vain tehottomimmiksi ja kuplaherkemmiksi. Jotta markkinat toimisivat ja olisivat reilut, tulisi maan arvoa verottaa.

Tuure Parkkisen mukaan nyky-yhteiskunnassa käytävä poliittinen keskustelu pyörii tulonsiirtojen ja muun eturyhmäpolitikoinnin ympärillä.

”Läpi menevät helpoiten sellaiset tulonsiirrot, joissa niistä häviävä ei tosiasiallisesti tiedä häviävänsä. Esimerkiksi asumisen tukeminen on käytännössä massiivinen tulonsiirto vuokran- ja veronmaksajilta kiinteistönomistajille. Eniten menettävät ne vuokralla asuvat, jotka eivät saa asumistukea.”

Tuure Parkkinen haluaa avata talouspoliittista keskustelua.

”Toivon, että ihmiset näkisivät eturyhmäpolitikoinnin ohi ja osaisivat kyseenalaistaa monia nykytilanteen päättömyyksiä, kuten työnluontikeskeisyyttä ja kilpailukykypolitiikkaa, jossa kaikki kansantaloudet yrittävät velkaannuttaa toisiaan. Tavoite on herättää sekä akateemisessa tutkimuksessa että poliittisessa keskustelussa uusia suuntia.”

Root Bug –hypoteesin esittämä talousmalli on erittäin kilpailukykyinen. Siinä vain poistetaan tuottamattoman pääoman subventointia, erilaisia monopoleja ja hintarajoituksia.

”Jos malli jossain otettaisiin käyttöön, olisi muiden lähes pakko seurata perässä.”

rootbug.org